Liikelahjoja annetaan yleensä asiakkaille, yhteistyökumppaneille tai yrityksen työntekijöille. Liikelahjojen idea on kiittää hyvästä yhteistyöstä ja vahvistaa suhteita. Liikelahjoja antamalle kehitetään myös mielikuvaa yrityksestä. Lahjan saaja muistaa varmasti yrityksen postiitiviisesti ja haluaa jatkossakin tehdä yhteistyötä yrityksen kanssa. 

Mikä on hyvä liikelahja?

Hyvässä liikelahjassa on mietittty lahjan saajaa eli kohderyhmää. Paras liikelahja on sellainen jossa on mietitty mistä lahjan saaja pitää tai lahja liittyy hänen harrastuksiinsa. Esimerkiksi jos lahjan saaja pitää urheilusta niin liikelahjaksi voi antaa urheiluaiheisia liikelahjoja. Jos lahjan saaja pitää retkeilystä lahjaksi voidaan antaa retkeilyaiheisia tuotteita.

1. Keittiötarvikkeet

Jokainen tarvitsee keittiötarvikkeita ja tämän vuoksi ne ovat erittäin hyviä liikelahjoja. Viiniharrastajalle mieluinen liikelahja on esimerkiksi viinisetti.

2. Kotimaiset liikelahjat ja design tuotteet

Kun annat lahjaksi kotimaisen liikelahjan niin viestit vastuullisuudesta ja suomalaisuudesta. Kotimaiset liikelahjat ovat erinomaisia mm. ulkomaalaisille yhteistyökumppaneille. Meiltä löydät esimerkiksi Kolon linnunpöntön. Kukapa ei haluaisi katsoa lintuja esimerkiksi suoraan keittiönpöydästä? Tällöin myös yrityksesi tulee usein mieleen ja se muistetaan positiivisessa valossa.

3. Kodin sisustustuotteet

Paljon kotona olevalle voit antaa lahjaksi esimerkiksi tyylikkään huopa puunkantolaukun tai lämpimän viltin

4. Lahjakortti

Kun haluat pelata varman päälle ja haluat antaa varmasti mieluisen lahjan voit valita lahjakortin. Tällöin lahjan saaja voi itse valita lahjansa sinun määrittelemällä summalla. Lahjakortti on myös erittäin helppo antaa sillä se voidaan antaa sähköisesti.

5. Reput

Reppu on perinteinen erittäin mieluisa liikelahja, sillä tyylikästä reppua tarvitsevat kaikki. Voit antaa repun kesälahjaksi esimerkiksi yrityksen työntekijöille. Tutustu koko reppuvalikoimaamme täältä!

6.Varalaturit

Varalaturi on hyvä liikelahja, sillä kaikki tarvitsevat välillä varavirtaa. Varalaturi on hyvä lahja esimerkiksi retkeilytuotteiden kanssa. Varalaturi onkin hyvä lahja mm. retkeilystä tai pyöräilystä pitäville ihmisille.

7. Takit

Tyyliikkäille takeille on kaikilla käyttöä. Takki voidaan antaa lahjaksi esimerkiksi työntekijän ensimmäisenä päivänä, jolloin hän voi käyttää takkia myös töissä. Tällöin hänelle jää heti erittäin hyvä mielikuva yrityksestä. Yritys voi antaa liikelahjaksi takkeja myös syksyisin kaikille työntekijöille. Takkeihin tehdään yleensä painatus yritkysen logolla, jolloin yritys saa myös näkyvyyttä.

8. Lompakot

Kaikille on tarvetta tyylikkäille lompakoille ja korttisuojuksille. Lompakko voidaan usein yhdistää myös muihin liikelahjoihin ja luoda erilaisia lahjasettejä.

9. Kuulokkeet

Kuulokkeita voidaan antaa lahjaksi paljon matkustaville asiakkaille, yhteistyökumppaneille tai työntekijöille. Valikoimastamme löydät paljon laadukkaita langattomia kuulokkeita. 

10. Retkeilytuotteet

Retkeilytuotteet ovat hyviä lahjoja varsinkin kesällä ja keväällä. Tällöin voidaan antaa tarvikkeita esimerkiksi piknikretkeen tai ulkoiluun. 

Pyydä maksuton liikelahja konsultointi

Ota meihin yhteyttä ja pyydä maksutonta liikelahja konsultointia. Me annamme sinulle ideoita. Kerro vain kohderyhmäsi ja me kerromme sopivia tuotteita ja annamme tarjouksen!

Ota yhteyttä

"*" näyttää pakolliset kentät